lauantai 10. maaliskuuta 2012

Ei ole ollut helppoa...

Kerron vähän taustatietoa elämästäni...
kuva pronutritionist.net
 Maha alkoi vaivata minua ammattikoulussa. Ajattelin aluksi, että kyseessä on vain pitkittynyt mahatauti ja annoin asian olla. Myöhemmin maha vain alkoi reistailemaan yhä useammin ja koulunkäynnistä ei tullut mitään ja sen seurauksena jäin myös neljännelle vuodelle. Opettajille ei ollut mitään syytä kerrottavana, koska en tiennyt yhtään mistä asia johtui. 
Homma alkoi menemään niin huonoksi, että en tosiaan uskaltanut syödä koulussa mitään ja siksi koulunkäynti huononi, koska voimat olivat aina loppu. Kotiin päästyäni vasta söin ja sitten kärsin järkyttävät mahakivut ja ripulin. 

Jossain vaiheessa tilanne korjautui ihan yht'äkkiä, enkä ollut yrittänyt mitenkään hoitaa edes mahaani. Olin todella iloinen, että nyt se joku bakteeri on vihdoin hävinnyt kehostani ja voin elää taas normaalia elämää. No, ei niin tietenkään ollut.. vaivat palasivat aina vain pahemina ja pahempina. Vasta vuoden kärsimysten jälkeen aloin etsiä tietoa kaikesta mahdollisesta ja tietenkin pelkona oli heti mahdolliset suolistosyövät ym. 

Vuosi sitten menin niin huonoon kuntoon, ettei sisällä pysynyt mikään ruoka. Kivut olivat jotain aivan järkyttävää ja kaikki mitä suuhun laittoi tuli samantien vetenä ulos. 
Tämä johti siihen, etten edes uskaltanut enää syödä, koska kivut olivat aivan järkyttävät. Vessassa sai aina itkeä. 
Tästä alkoi kehittymään ongelma, en enää syönyt, jos söin en uskaltanut liikkua mihinkään kotoa, koska pelkäsin vessaan pääsyn tarvetta kesken automatkan tmv. Tämän seurauksena sairastuin lievään masennukseen. 

Minulta on tutkittu verikokeet, ulostenäytteet, tähystetty suun ja paksusuolen kautta. Ja MITÄÄN ei ole löytynyt. :( 
Muistan, kun aloin itkemän paksusuolen tähystyksen jälkee, kun lääkäri kertoi "ilouutiset", että mitään vakavaa ei löytynyt. Oli siinä vaiheessa niin toivonut, että olisi löytynyt syy vaivoihin ja olisin saanut hoidon millä palata normaalin elämään. 

En enää tehnyt mitään... makasin vaan kotona ja elin 2-3kk nutridrinkeillä. Laiduin 10kiloa.. Jouduin joka kk käymään verikokeissa ettei kalium ja natrium ole laskenut liian alas.. Ja kerran niin sitten kävi. Sain kalium valmisteet käyttöön. 

Aloitin käymään psykologilla viime keväänä, koska mahavaivat olivat aiheuttaneet minulle niin pahat traumat etten uskaltanu syödä missään tai liikkua missään jos olin syönyt kiinteää ruokaa. 


 NYT elämän ilo on palannut ja olen saanut menetetyt 10kiloa takaisin. Olet aloittanu ratsastusharrastuksen taas ja hakenut opiskelemaan.
Olen opiskellut ja muutenkin näiden kolmen vuoden aikana on alkanut oppimaan mitä maha kestää ja mitä ei.
Ensinnäkin kaiken pitää olla laktoositonta ja gluteenitonta. Minulla ei ikinä ole todettu keliakiaa tai laktoosi-intoleranssia, mutta maha ei kestä yhtään gluteenia tai maitoa. 
Ja jos mahdollista niin kaikki lisäaineettomana ja luomuna.

Seuraavassa postauksessa kerron syömistäni ruuista ja niiden valmistuksesta!  

~ M

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti