maanantai 13. toukokuuta 2013

Hei, piiiitkästä aikaa!

Ajattelin tulla kirjoittamaan pitkästä aikaa kuulumisia. Muutamia kommentteja on tullut ja olen iloinen, että olen saanut jakaa tämän teille ja mahdollisesti auttaa muita vatsavaivaisia. 

Täällä on porskutettu terveenä menemään reilu vuosi. Muutamia päiviä vuodessa on ollut, että maha on mennyt sekaisin, mutta se taitaa olla ihan normaalia kenellä vain. 

Paniikkilääkkeitä syön edelleen enkä ole lopettamassa. Kipulääkkeet (litalgin) kulkee edelleen laukussa mukana ja joskus täytyy niitä popsia mahd. "pään rauhoittamiseksi." 

Gluteenittomana ja laktoosittomana on eletty tämä aika. Olen pikkuhiljaa uskaltanut kokeilla jotain muita tuotteita mm. mandariineja, mehua, riisinuudeleita (uusi herkkuni), raejuustoa, keksejä ym. Mutta lihan olen kokonaan jättänyt pois, eli olen nyt ns. kasvissyöjä :)

Eilen sitten maha muistutti olemassa olostaan vuoden jälkeen ikävästi. Illalla maha tuli todella kipeäksi ja sai itkeä vessassa ja mikään ei auttanut. Yhtäkkiä litalginin ja panacodin jälkeen meni ohi.. Voi olla, että johtuu tulevista kuukautista (?) Mutta tänään aamulla maha toimi normaalisti. En tosin ole uskaltanut syödä kuin banaanin ja juoda mehua. 
Kyllä tämä aika takapakkia aina ottaa, jos jotain tuollaista sattuu. 

Suklaan ja keksit jätän hetkeksi aikaa taas pois, sekä raejuustot ym uudet kokeilut. Oltiin tosin äitienpäivänä mammalla syömässä ja hän oli tehnyt mulle leipää, riisä ym. Jos siellä oli sitten tapahtunut joku moka gluteenin kanssa... Tiedä sitten. 

Paino 2011 39kg 2013 52kg :) Ja lihasta se enimmäkseen on. Kyllä vielä on totuttelemista, kun mihinkään vanhoihin vaatteisiin ei mahdu ja tuntuu "isolta". Mutta täytyy pitää pää ja ajatella, että tämä on normaalia ei se 40kg!!

Tänään olen tosiaan sairaslomalla, eilisen mahakohtauksen takia. 

Hauskaa kesän alkua kaikille! Ja koittakaa tsempata! :)

perjantai 6. huhtikuuta 2012

Hyvää pääsiäistä !



Tännepäin kuuluu ihan hyvää! Maha on voinut hyvin ja työt ovat myös sujuneet :) Olen uskaltanut nyt syödä jopa leipää ja riisiä töissä! Olen niiin ylpeä itsestäni.

Huomaan, että tämä on jättänyt arvet itseeni. Seuraan nykyään tosi paljon mitä muut syövät. Ja mietin, että itse en voisi syödä noita herranjumala!  Ja seuraan ja ihmettelen mikseivät ihmiset syö jos voivat ym turhaa. Vaikka mitä se mulle kuuluu ja tiedän että ihan typerää seurata muiden syömisiä. 
Ja itseä vieläkin vähän jännittää mennä samaan aikaan muiden kanssa syömään. Välillä menen yhden työkaverin kanssa myöhemmin, kun taukotilassa on rauhallisempaa.
 Mietin aina, että kaikki tuijottavat mitä ruokaa minulla on ja että syön liian vähän/paljon tai ihan mitä vaan ruokaan liittyvää. :/

Mutta pärjäilkää ja toivottavasti tällä blogilla olisi edes sellaisia lukijoita, jotka eivät kehtaa julkisesti seurata. En kyllä tajua mitä noloa siinä on. 

 

maanantai 26. maaliskuuta 2012

Gluteeniton vuokaleipä

Tulen nyt pikaisesti hehkuttamaan tänne, että sain töitä! :) Vihdoin, eihän tässä olla oltukkin kun jo puolitoistavuotta sairauslomalla tuon mahan takia ja sen aiheuttamien ahdistusten ja paniikkihäiriöiden.

Kun kävin töissä sairaana, en syönyt sen 8 tunnin aikana yhtään mitään. Koska pelkäsin niiden kamalien mahakramppien iskevän sitten töissä. Voitte kuvitella kuinka kamalaa oli olla töissä, kun oli kamala nälkä, maha kurni, pää särki ja voimat olivat ihan loppu. Silti sitä jaksoin parisen kuukautta. Loppujenlopuksi tajusin, ettei tässä ole mitään järkeä ja otin lopputilin ja sainkin sitten sairauslomaa. 

Tänään söin ensimmäistä kertaa julkisella paikalla! Eli töissä. Oli tosin hieman outoa ja vähän jännää, että tuleeko se maha kipeäksi. Ei tullut :)
Söin 2 banaania sen normaalin 8 tunnin työpäivän aikana. Onhan se vähän, mutta tosi suuri saavutus minulta! 
Ensin tosin söin vain puolikkaan banaanin jne. 
Voi kuulostaa teidän korvaanne oudolta ;) Tai, että jollain oikeasti on tälläiset ongelmat.

Olen niin onnellinen, kun alkaa vihdoin elämä palata raiteilleen ja elämä vaikuttaa normaalilta nuoren naisen elämältä. 


Tehtiin poikaystävän kanssa ensimmäistä kertaa gluteenitonta vuokaleipää. Tuli aivan sairaan hyvää! En olisi ikinä uskonut, että noin hyvää siitä saataisiin ensimmäisellä kerralla.
Pilkoin sen paahtoleivän kokoisiin paloihin ja pakastan. Koska en itse syö niin paljon vielä leipää, että tuon kerkisin syömään ennenkuin homehtuu. 



Gluteeniton vuokaleipä  
4dl vettä
½dl öljyä
25g hiivaa
1tl suolaa
1 pkt (500g) semperjauhoseosta

Me tehtiin muuten ohjeen mukaan, mutta vettä laitettiin hieman vhemmän, lisättiin joukkoon puoli rkl hunajaa, ja semper jauhot loppuivat joten käytettiin finax vähäproteiinista jauhoseosta (4dl semper ½ finax) Näitä voi sitten tietenkin itse soveltaa miten tahtoo :) 
Voi mm. lisätä juustoraastetta, auringonkukansiemeniä, porkkanraastetta jne.

- M
 

perjantai 23. maaliskuuta 2012

Huomenta

Huomenta.. mulla on netti v*ttuillut koko viikon, joten en ole päässyt blogia päivittämään.
Käytiin hakemassa uusi mokkula 4G, mutta sekään ei mukamas suostunut alussa toimimaan vaan katkesi kokoajan. Eilisestä saakka on kuitenkin toiminut iha ok, joten en jaksa lähteä valittamaan asiasta..

Maha on voinut ihan hyvin :) Ruokavalio on pysynyt suht samana niinkuin yhdessä ruokapostauksessa kerroin. 
Ostin tosin gluteenitonta perunarieskaa ja vuohelan herkun aino sämpylöitä. Perunarieskoista ei maha tainnut kyllä tykätä... Söin niitä tosi paljon ja maha tuli sitten illalla kipeäksi. Menin tietenkin ihan paniikkiin ja tihrustin itkua ja vedin kipulääkkeittä hulluna naamaan. 
Sain lievän paniikkikohtauksen, kun pelkäsin että ne kamalat mahakivut tulee taaas takaisin vaikka olin jo yli 3kk elänyt ilman niitä. Ei kuitenkaan tullut niin kovia kipuja ja nukahdin sitten melkein heti lääkkeiden ottamisen jälkeen.. Seuraavana päivänä olin tosi varovainen syömisieni kanssa ja söin paljon vähemmän mitä yleensä. 

Leivoin eilen laktoosittomia korvapuusteja, kun tuli kavereita kylään :) Itse en tosin niitä syönyt, kun eivät olleet gluteenittomia mutta muille kyllä maistui. 
Pakastin pullista puolet ja annan siitä varmaan äitille myös. Poikaystävä ottaa studiolle myös mukaan ;)

Ulkonäköä pitäisi vielä vähän harjotella :D


4G mokkula....
 

perjantai 16. maaliskuuta 2012

Tänään on ollut tosi kiireinen päivä. Mahassa on vähän kiertänyt, mutta muuten ihan ok.

Ruoaksi tein tänään porkkana-paprika-linssisosekeittoa :)  Kerrankin sellaista ruokaa mitä me molemmat voidaan syödä. Ettei tarvitse mulle tehdä erikesen ruokaa.
 Keitossa on siis luomuporkkanaa, luomupaprikaa, punaisia linssejä 0,5-1dl luomukasvisliemikuutio x 2, vähän mustapippuria ja alpro soyaa kerman tilalla. Tosi hyvää tuli :) Kuvia ei nyt valitettavasti (vielä) ainakaan ole.

Talo on ihan pölyn peitossa ja joka nurkasta pursuaa koiran karvoja. Ja en pysty siivoamaan, kun imuri sanoi itsensä irti ja uusi tulee vasta ensi vkolla !! Täytyy varmaan lainata joltain.. 
Hyi, ihan ällöttää.

Tämä viikonloppu saa kyllä mennä ihan rauhallisissa merkeissä. Huomenna tallille hoitamaan pikku flunssapotilasta ja sunnuntaina kuvaamaan hevosten match showhun :)

Tsempit kaikille mahavaivaisille! Kyllä se elämä jossain vaiheessa voittaa! 

maanantai 12. maaliskuuta 2012

Matkustaminen

Silloin, kun kärsin mahasta pahimmillaan en liikkunut kotoa mihinkään. En uskaltanut edes istua autossa kauppaan ja takaisin. Oli todella masentavaa..

Nyt olen pikkuhiljaa päässyt matkustus kammosta. Nykyään uskallan liikkua autolla jo pidempiä matkoja. MUTTA vain itse ajaen ja omalla autolla! (tai poikaystävä ajaa) Koska tuntuu paljon turvallisemmalta, kun ajaa itse niin pääsee koska vaan pysähtymään ym.
Vielä en ole suostunut pahemmin matkustamaan muiden kyydissä..
Ja jos joudun istumaan hanttarin paikalla, otan aina jotain tekemistä mukaan. Mm. läppärin, lehtiä, ristikoita, sarjiksia eli ihan mitä vain! Millä saan ajatukset muualle, kuin mahaan.

Julkisilla liikkuminen on myös vielä hieman hankalaa. Sellaiseen bussiin minua ei saa kirveelläkään, missä ei ole vessaa. 
Kaikki matkat ollaan yleensä nyt kuljettu junalla. Takseihin suostun tulemaan lyhyen matkan ajaksi jos on aivan pakko! Tai juuri kulkemaan baarist kotiin. 
 Nytkin kun autolla kuljen, on vessapaperirulla pakko olla hanskalokerossa ;) Vaikka ikinä en ole joutunut sitä käyttämään :D

Lossi on myös yksi, mihin minua ei saa menemään. 
Kerran sain meinaan pahan paniikkikohtauksen lossissa. Olimme poikaystäväni kanssa menossa mökille, jonne päästäksemme miti matkata 5-10min lossilla. 
Noh jo kun jonotimme lossiin, ravasin kokoajan viereisessä bubissa vessassa... Kaikki oli myös siihen saakka hyvin, kun näin ettei kulkusiltaa ole vielä nostettu - eli pääsen hyvin pois :D
Kulkusilta alkoi nousemaan.., mulla alkoi kädet jo hiota, mutta en sanonut mitään. Sitten alkoi kädet täristä ja tuntui etten olisi saanut henkeä. Sain vihdoin sanottua (huudettua, sekoiltua), että mun on päästä täältä pois, pakko päästä pois!! Hoin tota ihan hulluna. Poikaystävä yritti rauhoitella ja saikin vihdoin  minut rauhoittumaan, kun keksi mulle tekemistä. Käski kertoa jotain tärkeää ruuanlaitosta ja mitä tehtäisiin mökillä jne. 
Tämä ei kuulosta niin pahalta millainen se kyllä oli.

Motarilla en myöskään ajele mielläni, vaikka siellä onkin tiuhaan tahtiin huoltoasemia, mutta jos akuutti hätä iskee ei sinne tien varteen oikeen voi pysähtyä. Toisin kuin tavallisella metsätiellä.

Noh nyt kun olen päässyt hieman yli noista matkusteluista, kävin tänään moikkaamassa mammaa 30km päässä :) Oli todella nätti ilma ja ihana olla taas pitkästä aikaa maaseudun rauhassa. Vietin siellä aikaa varmaan kolme tuntia. 
Oli kyllä kamala myrsky ja pelättiin mamman kanssa koska kaatuu puita taas, niinkuin silloin kun oli täällä Etelä-Suomessa niitä kamalia myrskyjä.
Mun piti ottaa kuviakin, mutta se vähän jäi sitten jäisen pihan ja juuri tuon tuulen takia.


Tänään on tullut syötyä kolme banaania, pala leipää ja kaksi trippiä. Maha toiminut loistavasti :) 
Sain mammalta mukaan myös monta purkkia itse tehtyä viinimarjamehua pakkaseen. Eipähän ole ainakaan mitään lisäaineita.  

Lopuksi vielä muutama kuva viime vuodelta, koska en saanut tänään otettua niitä kuvia.

Kuva viime kesältä Kemiöstä. (samalta lossi matkalta... :D)

Tammikuu 2011 / Viro

Tammikuu 2011 / Viro
- M

sunnuntai 11. maaliskuuta 2012

mm. gluteenittomat teeleivät

Tänään lämminruoka oli riisiä ja lohta. Lohen ostin kalatiskiltä ja se oli valmiiksi kypsennetty. 
Olen tätä ruokaa syönyt nyt monena päivänä, koska se ei ole vaikuttanut mahaan mitenkään negatiivisesti. 
Riisin keitin todella pehmeäksi luomu kasvisliemikuution kanssa (kuva alhaalla). Tulee todella hyvää :) Sitten sekoitin pilkotun lohen sekaan.

Eilen illalla testattiin poikaystävän kanssa ensimmäistä kertaa gluteenittomien teeleipien tekoa. Tai tämä oli ihan ensimmäinen gluteeniton leivonta, heh.

Gluteenittomat teeleivät
2 dl semperin hieno jauhoseosta
1 dl vettä tai laktoositonta maitoa (itse käytin vettä)
½-1 tl suolaa
1tl hunajaa
2rkl öljyä

Jossain ohjeissa on mukana myös voita, mutta itse en käyttänyt. Tulee varmaan parempia niin.

Taikina näytti valmistusvaiheessa aivan järkyttävälle. Ihan viti valkoista mössö ja haisikin ihan muoville. No siitä sitten poikaystävä pyöritti muutamat pallot ja litisti ne teeleiviksi. Sen jälkeen haarukalla pisteltiin reikiä ja uuniin 10minuutiksi ja asteita 225.
Kun teeleivät olivat olleet uunissa 5min, voitelin niitä hieman sokerivedellä, että pinta vähän ruskistuisi.

Uunista tulleet leivät eivät edelleen niin houkutelleet, joten laitoin poikaystävän koemaistajaksi ;) Olivat kuulemman ihmeen hyviä ja pakkohan minunkin oli sitten maistaa -- ja hyviähän ne oli! Hieman ehkä sitkeitä, mutta ei se haitannut :) Niitä tehdään tänään hieman lisää. 



Teeleivät uuniin menossa

Valmiit teeleivät


Päivän lämminruoka, nam


Riisi ja kala pitäisi sopia vatsavaivaiselle hyvin. Kala on meinaan todella helposti sulavaa! Ja riisi myös mahalle ystävällisempää, kuin pastat tai peruna.
Tosiaan silloin kun minulla oli maha järkyttävän huono, ei ollut mitään merkitystä mitä söin, vaan suoraan sanottuna mikään  ruoka ei sopinut mahalle. Ravitsemusterapeuttikin päivitteli, kuinka ei ole ennen nähnyt näin pahaa ärtynyttä suolta..(huoh, todella piristävää..) 13 pv taitaa olla viimeinen ravitsemusterapeutti käynti ja siitä teen vaikka oman postauksen.